Maa- ja metsätalousministeriö asetti 12.10.2021 työryhmän valmistelemaan hallitusohjelman mukaisen kouluruuan kehittämisohjelman. Ohjelma kattaa peruskoulun ja toisen asteen kouluruokailuun liittyvät teemat. Sen keskeinen tavoite on lisätä kouluruuan arvostusta ja kouluruokailuun osallistumista sekä kehittää kouluruokailuun liittyviä käytäntöjä.
Ammattikeittiöosaajat ry:n jäsen, tuotantopäällikkömme Jyrki Karppinen on nimetty mukaan työryhmään.
Tausta, tavoitteet ja tehtävät
Marinin hallitusohjelmassa linjattiin laadittavaksi kouluruuan kehittämisohjelma. Tulevan ohjelman keskeinen tavoite on lisätä kouluruuan arvostusta ja kouluruokailuun osallistumista sekä kehittää kouluruokailuun liittyviä käytäntöjä. Ohjelmassa etsitään ratkaisuja, joiden pohjalta välipala voidaan tuoda osaksi kouluruokaa jokaiseen kouluun. Lisäksi ohjelmalla pyritään parantamaan kouluruuan kotimaisuusastetta, terveellisyyttä ja ekologisuutta ja kehittämään tasa-arvoista ja yhteisöllistä kouluruokailua. Ohjelma kattaa peruskoulun ja toisen asteen kouluruokailuun liittyvät teemat. Ohjelman laadintatyö tulisi olla valmis lokakuussa 2022 ja työssä on kuultava myös oppilaita.
Työryhmät tehtävät:
• laatia Kouluruoan kehittämisohjelma
• edistää ohjelmaan sisältyvien kehittämisehdotusten jalkauttamista
• edistää kouluruokailuun liittyvää yhteistyötä
Lisätietoja Maa- ja metsätalousministeriön verkkosivuilta:
Kouluruoka on päivän tärkein ateria – työryhmä asetettu kouluruuan kehittämistyöhön – Maa- ja metsätalousministeriö (mmm.fi)
Lähde: Maa- ja metsätalousministeriön tiedote, Kouluruoka on päivän tärkein ateria – työryhmä asetettu kouluruuan kehittämistyöhön, 12.10.2021
Ajankohtaista
Pyyhkäise vasemmalle
-
Meille töihin
16.4.2026
Avoimia työpaikkoja! Etsimme projektipäällikköä ja dieettikokkia
Lue lisää
-
Koulut ja oppilaitokset
8.4.2026
Tilaa erityisruokavalio Oppilas- ja Opiskelijaravintolaan lukuvuodelle 2026-2027
Lue lisää
-
Uutinen
31.3.2026
Hyvää pääsiäistä 2026
Lue lisää
-
Koulut ja oppilaitokset
24.3.2026
Kouluissa Toiveruokapäivänä hampurilaisia
Lue lisää
-
Uutinen
23.3.2026
Tutustu Kymijoen Ravintopalveluiden Vuosikatsaukseen 2025
Lue lisää
-
Uutinen
10.3.2026
Ravintoloissa teemalounas 11.3.2026: Perinneruoat
Lue lisää
-
Meille töihin
19.2.2026
Avoin työpaikka! Etsimme Lauttarannan valmistuskeittiöön tuotantoesihenkilöä
Lue lisää
-
Uutinen
17.2.2026
Hyvää laskiaistiistaita 17.2.2026
Lue lisää
-
Uutinen
10.2.2026
Kymijoen Ravintopalvelut Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Tuija Korpela
Lue lisää