Valtakunnallista Hävikkiviikkoa vietetään tänä vuonna 23. – 29.9.2024. Hävikkiviikon tavoite on herättää keskustelua ruokahävikistä ja lisätä ruoan arvostusta.
Ruokahävikkiä eli syömäkelpoista ruokaa menee hukkaan kaikissa elintarvikeketjun vaiheissa. Ruokahävikkiä muodostuu niin ravitsemuspalveluissa, kaupoissa, teollisuudessa ja alkutuotannossa kuin kotitalouksissa. Koko ruokaketjun hävikin arvioidaan olevan noin 400 miljoonaa kiloa vuosittain.
Kotitalouksien osuus ruokaketjun ruokahävikistä on suurin, peräti yli kolmasosa. Kotitalouksissa muodostuu ruokahävikkiä yli 155 miljoonaa kiloa vuosittain.
(Lähde: havikkiviikko.fi)
Ruokahävikin vähentäminen on yksi Kymijoen Ravintopalveluiden vastuullisuustyön painopisteistä. Meillä hävikkiviikkoa vietetään 52 kertaa vuodessa. Vähennämme ruokahävikkiä mm.
- huolellisella ruokalistasuunnittelulla
- tarkalla raaka-aineiden tilauksella ja käytöllä
- huolehtimalla ruoan oikeanlaisesta säilyttämisestä
- ennakoimalla ruoan kulutusta ja valmistamalla ruokaa vain tarvittava määrä
- asiakkaita opastamalla, otetaan lautaselle vain sen verran kuin syödään
- mahdollisen ylijäämäruoan myymisellä ja lahjoittamisella
- ruokahävikin seuraamisella
Ajankohtaista
Pyyhkäise vasemmalle
-
Uutinen
17.4.2025
Tutustu Kymijoen Ravintopalveluiden Vuosikatsaukseen 2024
Lue lisää
-
Uutinen
16.4.2025
Hyvää pääsiäistä 2025
Lue lisää
-
Uutinen
11.4.2025
Lakoilla saattaa olla vaikutusta tuotetarjontaan
Lue lisää
-
Uutinen
7.4.2025
Uudet laskutusosoitteet 8.4.2025 alkaen
Lue lisää
-
Koulut ja oppilaitokset
4.4.2025
Tilaa erityisruokavalio Oppilas- ja Opiskelijaravintolaan lukuvuodelle 2025-2026
Lue lisää
-
Meille töihin
20.3.2025
Avoin työpaikka: Ravitsemistyöntekijä lähetyksen tiimiin Keskuskeittiö Kapyysiin Kotkaan
Lue lisää
-
Uutinen
12.3.2025
Ravintoloissa teemapäivä Italia 14.3.2025
Lue lisää
-
Uutinen
3.3.2025
Hyvää laskiaistiistaita 4.3.2025
Lue lisää
-
Uutinen
17.2.2025
Lakoilla saattaa olla vaikutusta tuotetarjontaan
Lue lisää